Arkisto
KORVAT AUKI 30 VUOTTA
Suomalainen nuorten säveltäjien yhdistys Korvat auki ry juhli vuonna 2007 30-vuotista taivaltaan uuden musiikin esiintuojana ja puolestapuhujana. Yhdistys huipensi juhlavuotensa neljään Helsingissä järjestettyyn konserttiin marras-joulukuussa. Uuden säveltäjäsukupolven teoksiin keskittyvän festivaalin konsertit olivat teemoiltaan kantaaottavan moninaisia: runsaasti solistiteoksia sisältävä kamariorkesterikonsertti, uusien joululaulujen konsertti, riehakas happeningtyyppinen monitaiteellinen iltatapahtuma sekä intiimiin soolosoitin- ja kamarimusiikkiin keskittyvä tunnelmakonsertti.
Konserteissa esiintyivät mm. Uusi Nuori KamariOrkesteri johtajanaan Jani Telaranta, Mikko Raasakka, Sirkka Lampimäki, Anu Hostikka, tanssi-improvisaatioryhmä RIO, oululainen teknoyhtye Latvamäki & Haapakoski, Levon Zoltar sekä lukuisia yhdistyksen jäseniä esiintyvinä taiteilijoina ja improvisoijina. Luvassa haastavia ensimmäisiä ja toisia esityksiä, musiikkielämän iloista tuulettamista ja taattuja yllätyksiä. Tervetuloa!
Lauantai 24.11.
Avajaiskonsertti
Sibelius-Akatemian konserttisali (Pohjoinen Rautatiekatu 9) klo 19.
Uusi Nuori KamariOrkesteri, joht. Jani Telaranta. Solisteina Mia Heikkinen, Maria Kallionpää ja Mikko Raasakka.
YLE radioi konsertin.
Ohjelma
- Antti Auvinen (1974): Februa (2006)
- — Mikko Raasakka, klarinetti
- Markku Klami (1979): In singleness... (2007) ***
- — Mia Heikkinen, sopraano
- Jarkko Hartikainen (1981): Lumen (2007) *
— väliaika —
- Maria Kallionpää (1981): Zahir (2006) **
- — Maria Kallionpää, piano
- Maija Hynninen (1977): Sonnet (2007) **
- — Mia Heikkinen, sopraano
- Timothy Page (1975): Torsion (2007) ***
* Suomen ensiesitys
** Kantaesitys
*** Uuden version kantaesitys
Tiistai 27.11.
Kauneimmat uudet joululaulut
Töölön kirkon seurakuntasali (Topeliuksenkatu 4) klo 17.30.
Tuoreita musiikkielämyksiä jouluun. Konsertissa kuullaan mm. kantaesitykset Jarkko Hartikaisen, Lauri Mäntysaaren, Markus Virtasen, Ari Romppasen, Jaakko Kortesharjun ja Miika Hyytiäisen joululauluista sekä Heinz-Juhani Hofmannin uusi teos mezzosopraanolle ja viululle.
Esiintyjinä laulajat Anu Hostikka, Sirkka Lampimäki, Elina Hakahuhta ja Jutta Seppinen, viulisti Maria Puusaari, pianistit Maria Kallionpää, Jaakko Kortesharju ja Sari Blå sekä Ylioppilaskunnan Laulajien mieskvartetti.
Ohjelma
- Kimmo Nevonmaa (1960-1996): Metsien joulu (1985)
- — san. Lauri Pohjanpää
- Jaakko Kortesharju (s. 1982): Jouluyö Helsingissä (2007)
- — san. säveltäjän
- Ari Romppanen (s. 1974): Kaksi laulua psalmeihin (2002-03)
- Heinz-Juhani Hofmann (s. 1973): Pirstaleita (2007)
- — san. Joni Pyysalo
- Jarkko Hartikainen (s. 1981): Still... (2007)
- — san. Joseph Mohr
- Lauri Mäntysaari (s. 1982): Se ei tahtoisi... (2007)
- — san. Aki Salmela
- Miika Hyytiäinen (s. 1982): Lo Sguardo di lucia (2007)
- — san. säveltäjän
- Markus Virtanen (s. 1984): Joulusalissa (2007)
- — san. Hilja Haahti
Korvat Korjaamolle! -happening
Kulttuuritehdas Korjaamo (Töölönkatu 51 B) klo 20.
Eri esiintyjiä, mm. Latvamäki & Haapakoski feat. Levon Zoltar, tanssi-improvisaatioryhmä RIO, Saara Rautio, Mikko Raasakka, Hanna Kinnunen, Veli Kujala, Illan mittaan luvassa improvisointia, nauhamusiikkia, juomaa ja vapaata seurustelua.
Mukana:
- Ari Romppanen: Searchings (kolmelle improvisoijalle ja live-elektroniikalle)
- Ilari Hongisto: Kaksin (klarinetille ja nauhalle)
- Saara Rautio ja Elena Kakaliagou: improvisointia harpulla ja käyrätorvella tanssiryhmä RIO:n kanssa
- Matthew Whittall: being the pine tree (harmonikalle)
- Mikko Lehtola: Die Verwandlung 0.1 (nauhalle, sellolle ja tanssiryhmälle)
Lauantai 1.12.
Korvaa kamarimusiikille
Ateneum-sali (Kaivokatu 2) klo 15.
Soolosoitin- ja kamarimusiikkia. Esiintymässä mm. Maria Puusaari, viulu, Otto Virtanen, fagotti, Elisa Järvi, piano, Seeli Toivio, sello, Jyrki Myllärinen, kitara, Antti Leinonen, harmonikka, Emil Holmström, piano, ja Otto Tolonen, kitara.
Ohjelma
- Miika Hyytiäinen: 0137 (kantaesitys)
- Janne Ikonen: Lento
- Jarkko Hartikainen: alone (Suomen ensiesitys)
- Tiina Myllärinen: Kolme laulua mezzosopraanolle, kitaralle ja sellolle
- Ari Romppanen: Rho Cas
— väliaika —
- Maija Hynninen: Kinakridon
- Jouni Hirvelä: Crack (kantaesitys)
- Jan Mikael Vainio: Broomstick
- Adam Vilagi: Zest (kantaesitys)
- Lauri Mäntysaari: Chats Before Sunrise
