Korvat auki ry.

Korvat auki ry.

Korvat auki ry on vuonna 1977 Suomessa perustettu nuorten säveltäjien yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää uuden (suomalaisen) taidemusiikin kuuluvuutta ja näkyvyyttä. Ahkeran konserttitoiminnan ohella yhdistys järjestää seminaareja, seuraa musiikkielämän virtauksia maailmalla ja pyrkii jatkuvasti tuomaan Suomeen uusia ideoita ja tuoreita näkökulmia.

Historiallisesti yhdistys on merkittävä; Korvat auki ry:n perustajasukupolvesta on noussut monia maailmanlaajuisesti tunnustettuja säveltäjiä, kuten Kaija Saariaho, Magnus Lindberg ja Esa-Pekka Salonen. 1980-luvulla yhdistys oli yksi tärkeimpiä uuden musiikin äänitorvia Suomessa. Perustamisestaan lähtien yhdistyksen konserttitoiminta on ollut ainutlaatuinen väylä nuorille säveltäjille kuulla musiikkiaan esitettävän konsertissa ja saada äänensä kuuluville musiikkielämässä. Koska yhdistyksen jäsenet ovat pääosin nuoria sävellysopiskelijoita, toiminta tähtää uusien ja uudistavien ideoiden esille tuomiseen ja näin myös suomalaisen musiikkielämän raikastamiseen, maltilliseen uudistamiseen. Ainutlaatuisella tavalla Korvat auki -yhdistys ei siis koskaan institutionalisoidu ja jämähdä esteettisesti, vaan se on aina nuori.